Lena Lassila on mukana Meidän koulussa ei kiusata -hankkeessa ja hän kirjoitti teorialähtöisesti asiasta Pohjolan Sanomiin ja Kemi-Tornion kaupunkilehteen.
Kiusaamisen monet kasvot ja monet näkökulmat / Pohjolan sanomat 23.6.2014
Koulukiusaaminen on päivän sana, olemme saaneet kuulla, että
koulukiusaaminen jättää traumaperäiset jäljet aikuisuuteen asti ja meistä
aikuisista moni edelleen toimii herkistyneen stressireaktion kautta työpaikan
paineissa ja työyhteisöissä. Traagisimmat tunnereaktiot ovat saattaneet osan
elämän sivuraiteille ja normaali sosiaalinen kanssakäyminen on tullut
ahdistavaksi ja pelottavaksi, osa siis edelleen väistää sosiaalisia suhteita
eikä hallitse sosiaalisen kanssakäymisen työkaluja eivätkä koe ihmissuhteita
turvallisina ja miellyttävinä. Kiusaamisessa syntyy vahva stressireaktio sekä
kiusaajalle että kiusatulle, joka muuntuu traumakokemukseksi varsin pian.
Lapsi voi traumatisoitua monesta syystä ja oletusarvo on,
että kiusaaja kiusaa jonkinasteisen oman traumakokemuksen vuoksi. Tällainen
sosiaalinen kipukokemus ja sen vahvuus
riippuu ns. kiintymysmallista, joka on kehittynyt lapselle tärkeiden aikuisten
luomana. John Bowlby puhuu näistä malleista ja turvallisen kiintymyksen
pohjasta. Sinänsä mielenkiintoista on
se, että kiintymyssuhdevaurio olisi jopa puolella eurooppalaisesta väestöstä.
Periaatteessa varsin yksinkertaiset kasvatukselliset ja tunnetaitopohjaiset
läsnäolon hetket ja turvassa olemisen kokemukset tuottavat turvallisen
kiintymysmallin. Kysymys ei ole tähtitieteellisestä monimutkaisesta yhtälöstä,
turvallinen kiintymyssuhde ja sen kannatteleminen itsessä syntyy vanhempien ja
lähiaikuisten huolenpidosta. Kiintymysmallit periytyvät; me toimimme herkästi
juuri samoin omille lapsillemme, kuten vanhempamme ovat meitä kohtaan
toimineet. Mikä tärkeintä! Turvattoman kiintymyssuhteen voi korjata, siihen voi
vaikuttaa. Meidän ei tarvitse jatkaa ”samaa rataa” sukulinjassa, vaan voimme
muuttaa toimintatapojamme. Näin myös antaa paremman ”työkalupakin” ongelmatilanteisiin
lapsellemme.
Kiusaaja ei todennäköisesti reagoi kiusatessaan pelkästään
siihen, että joku on ärsyttävä tai hankala, kiusaaja kiusaa, koska kiusatussa
on esimerkiksi jotain samankaltaista kuin jossakin kiusaajan omassa elämässä
olleessa haastavassa tapahtumassa. Joku äkillisen odottamattoman väkivallan
käyttäjä täysin tuntematonta kohtaan reagoi johonkin tilanteessa olevaan
samankaltaisuuteen, puhutaan tunnemuistosta.
Kiusaajalla on todennäköisesti myös
pitkittynyt stressireaktio, joka syntyy tilanteissa, joissa kiusaaja kokee
turvattomuutta.
Aivoteknisestihän aivomme skannaavat kaiken aikaa, olemmeko
turvassa. Puhutaan vähän stressihormonista, kortisolista. Sillä on vahva osuus
pako/taistelureaktiossa. Yllättävät ja ahdistavat tilanteet laukaisevat
elimistössä reaktion, jossa verenkiertoon pääsee reilumpi annos kortisolia;
tarkoitus on valmistaa keho pakoon tai taistelemaan, energiataso nousee
huomattavasti, kipukynnys alenee, immuunipuolustuskin valmistautuu vahvasti.
Kortisolin tarkoitus on auttaa meitä selviämään stressitilanteesta.
Kortisolitaso laskee nopeasti, MUTTA jos yhteinen huolenaiheemme
kiusaaja/kiusattu lapsi joutuu jatkuvat kortisolitykityksen keskelle, hänen
fyysinen terveytensäkin on uhattuna. Psykosomaattinen oireilu on tavallista
tämän päivän koululaisillemme.
Mitä me voimme tehdä koulukiusaamisen kitkemiseksi?
Stressireaktion/tunnepiikin aikana aivot eivät ota vastaan uutta informaatiota,
uuden oppiminen estyy, muistitoimintoihin liittyvät taidot heikkenevät reaktion
aikana, toiminnan ohjaustaidot heikkenevät. Haastavissa tunnetilareaktioissa
palautumisaika voi olla pitkä. Lisäksi tunnetilat tarttuvat, yksi haastavassa
tunnetilassa oleva voi saada aikaan koko luokkaan haastavan tunnetilan.
Aikuisilla on tässäkin mahdottoman tärkeä rooli! Käytän nimitystä laumanjohtaja
ja tarkoitan sillä huoltajaa/opettajaa/avustajaa/harrastustoiminnan ohjaajaa,
laumanjohtajan tunnetila on merkittävässä roolissa. EASEL ® -viitekehyksen
mukaisesti hyvä kysymys on ”Mitä tunnetiloja aktivoidaan minun
vahtivuorollani?” Me jokainen aikuinen kannamme vastuuta omalla
vahtivuorollamme.
Kortisolille on olemassa vastalääke, se on oksitosiini,
huolenpidon kautta syntyvä ”pelonlievittäjä”-aine. Sitä erittyy mm.
aivolisäkkeestä verenkiertoon. Oksitosiini näyttäisi lisäävän luottamusta
toisiin ihmisiin ja vaikuttaa halukkuuteen hyväksyä ihmisten välisen
vuorovaikutuksen mukanaan tuomat mahdolliset sosiaaliset riskit. Oksitosiiniä
erittyy siis verenkiertoon riittävän hoivan kautta. Lyhyesti ajateltuna ja pääteltynä
hyvä huolenpito ja huolenpidon kokemus ehkäisee lapsen ja aikuisen stressitason
nousua. Kun emme ole uhattuna ja meillä on riittävä kokemus turvasta, pystymme
käyttämään ongelmanratkaisutaitoja.
Ongelmanratkaisutaitojen kehittymiseksi lapsi tarvitsee
aikuisen apua. Vanhemmat opettavat lapselleen monia erilaisia taitoja niin
sosiaalisessa ympäristössä kuin muissakin arkisissa tilanteissa toimimiseen.
Erilaisten tunteiden käsittely ja sanoittaminen on tärkeä osa lapsen kasvun
prosessia, lapsilla ei ole välttämättä joko tietotaitoa tai ymmärrystä
suhtautua erilaisiin tunnetiloihin tilanteeseen sopivalla tavalla. Fakta asia
on kuitenkin se, että jokaisen meidän elämässä on epäreiluja ja ikäviäkin
tilanteita ja kohtaamisia, niihin pitää oppia suhtautumaan myötätuntoisesti ja
hyväksyvästi. Turhautumisen sietäminenkin on tärkeä elämäntaito.
Ajatuksia koulukiusaamisesta / Kemi-Tornion kaupunkilehti 26.6.2014
Koulukiusaaminen on päivän sana, olemme saaneet kuulla, että
koulukiusaaminen jättää traumaperäiset jäljet aikuisuuteen asti ja meistä
aikuisista moni edelleen toimii herkistyneen stressireaktion kautta työpaikan
paineissa ja työyhteisöissä. Traagisimmat tunnereaktiot ovat saattaneet osan
elämän sivuraiteille ja normaali sosiaalinen kanssakäyminen on tullut
ahdistavaksi ja pelottavaksi, osa siis edelleen väistää sosiaalisia suhteita
eikä hallitse sosiaalisen kanssakäymisen työkaluja eivätkä koe ihmissuhteita
turvallisina ja miellyttävinä. Kiusaamisessa syntyy vahva stressireaktio sekä
kiusaajalle että kiusatulle, joka muuntuu traumakokemukseksi varsin pian.
Omassa työssäni olen tavannut kiusaamisprosessin kaikki osapuolet. Olen
tavannut lamaantuneita kiusattuja, kiusaajia, vanhempia, opettajia. Kaikki
voimme helposti kuvitella, miten vakavasta asiasta on kysymys. Lamaannus, joka
koskettaa kaikkia osapuolia on voimattomuuden tila, joka syntyy pitkäaikaisen
stressin tuotteena. Syyllisyyden tunne, häpeä ja voimattomuus ovat aivan
jokaisessa tunnistettava tila. Olen huomannut, että itse asiassa kiusaaja ei
osaa usein itsekään nimetä, miksi joku tietty ihminen tulee kiusaamisen
kohteeksi. Kiusaamisessa keskeinen tuntemus on turvattomuus ja terapiassa omassa
työssäni juuri tämä on keskeinen teema. Mistä turvattomuuden kokemus alun perin
syntyi ja miksi se aktivoituu tietyissä tilanteissa; välitunnilla,
leikkipuistossa…, mikä on se yhteinen nimittäjä niille kiusaamisen
näyttämöille. Miten me voimme kokemuksellisesti kokea turvan tunteen
sellaisissakin tilanteissa, missä aikuinen ei ole paikalla huolehtimassa ja
missä vaiheessa lapsi oppii kantamaan turvan kokemusta mukanaan. Veikkaan, että
lähes jokaisella kiusaajalla on traumaperäinen ja uhkaavasti traumaksi
muuntautuva sosiaalinen kipukokemus, sen tunnistaminen on todella tärkeää. Me
vanhemmat saamme opettaa lapsillemme monia erilaisia taitoja niin sosiaalisessa
ympäristössä kuin muissakin tilanteissa. Ja meidän kaikkien tulee kantaa vastuuta
lapsistamme omalla ”vahtivuorollamme”; vanhemmat kotona, koulussa opettaja,
mummolassa isovanhemmat, harrastustoiminnoissa ohjaajat.
Lena Lassila,
toimintaterapeutti
EASEL ® COACH, Työnohjaaja STOry
Mindfulness-ohjaaja