LENA LASSILA Kiusaamisen monet kasvot ja Ajatuksia koulukiusaamisesta

Lena Lassila on mukana Meidän koulussa ei kiusata -hankkeessa ja hän kirjoitti teorialähtöisesti asiasta Pohjolan Sanomiin ja Kemi-Tornion kaupunkilehteen.

Kiusaamisen monet kasvot ja monet näkökulmat / Pohjolan sanomat 23.6.2014

Koulukiusaaminen on päivän sana, olemme saaneet kuulla, että koulukiusaaminen jättää traumaperäiset jäljet aikuisuuteen asti ja meistä aikuisista moni edelleen toimii herkistyneen stressireaktion kautta työpaikan paineissa ja työyhteisöissä. Traagisimmat tunnereaktiot ovat saattaneet osan elämän sivuraiteille ja normaali sosiaalinen kanssakäyminen on tullut ahdistavaksi ja pelottavaksi, osa siis edelleen väistää sosiaalisia suhteita eikä hallitse sosiaalisen kanssakäymisen työkaluja eivätkä koe ihmissuhteita turvallisina ja miellyttävinä. Kiusaamisessa syntyy vahva stressireaktio sekä kiusaajalle että kiusatulle, joka muuntuu traumakokemukseksi varsin pian. 

Lapsi voi traumatisoitua monesta syystä ja oletusarvo on, että kiusaaja kiusaa jonkinasteisen oman traumakokemuksen vuoksi. Tällainen sosiaalinen kipukokemus ja  sen vahvuus riippuu ns. kiintymysmallista, joka on kehittynyt lapselle tärkeiden aikuisten luomana. John Bowlby puhuu näistä malleista ja turvallisen kiintymyksen pohjasta.  Sinänsä mielenkiintoista on se, että kiintymyssuhdevaurio olisi jopa puolella eurooppalaisesta väestöstä. Periaatteessa varsin yksinkertaiset kasvatukselliset ja tunnetaitopohjaiset läsnäolon hetket ja turvassa olemisen kokemukset tuottavat turvallisen kiintymysmallin. Kysymys ei ole tähtitieteellisestä monimutkaisesta yhtälöstä, turvallinen kiintymyssuhde ja sen kannatteleminen itsessä syntyy vanhempien ja lähiaikuisten huolenpidosta. Kiintymysmallit periytyvät; me toimimme herkästi juuri samoin omille lapsillemme, kuten vanhempamme ovat meitä kohtaan toimineet. Mikä tärkeintä! Turvattoman kiintymyssuhteen voi korjata, siihen voi vaikuttaa. Meidän ei tarvitse jatkaa ”samaa rataa” sukulinjassa, vaan voimme muuttaa toimintatapojamme. Näin myös antaa paremman ”työkalupakin” ongelmatilanteisiin lapsellemme.

Kiusaaja ei todennäköisesti reagoi kiusatessaan pelkästään siihen, että joku on ärsyttävä tai hankala, kiusaaja kiusaa, koska kiusatussa on esimerkiksi jotain samankaltaista kuin jossakin kiusaajan omassa elämässä olleessa haastavassa tapahtumassa. Joku äkillisen odottamattoman väkivallan käyttäjä täysin tuntematonta kohtaan reagoi johonkin tilanteessa olevaan samankaltaisuuteen, puhutaan tunnemuistosta.
Kiusaajalla  on todennäköisesti myös pitkittynyt stressireaktio, joka syntyy tilanteissa, joissa kiusaaja kokee turvattomuutta.

Aivoteknisestihän aivomme skannaavat kaiken aikaa, olemmeko turvassa. Puhutaan vähän stressihormonista, kortisolista. Sillä on vahva osuus pako/taistelureaktiossa. Yllättävät ja ahdistavat tilanteet laukaisevat elimistössä reaktion, jossa verenkiertoon pääsee reilumpi annos kortisolia; tarkoitus on valmistaa keho pakoon tai taistelemaan, energiataso nousee huomattavasti, kipukynnys alenee, immuunipuolustuskin valmistautuu vahvasti. Kortisolin tarkoitus on auttaa meitä selviämään stressitilanteesta. Kortisolitaso laskee nopeasti, MUTTA jos yhteinen huolenaiheemme kiusaaja/kiusattu lapsi joutuu jatkuvat kortisolitykityksen keskelle, hänen fyysinen terveytensäkin on uhattuna. Psykosomaattinen oireilu on tavallista tämän päivän koululaisillemme.

Mitä me voimme tehdä koulukiusaamisen kitkemiseksi? Stressireaktion/tunnepiikin aikana aivot eivät ota vastaan uutta informaatiota, uuden oppiminen estyy, muistitoimintoihin liittyvät taidot heikkenevät reaktion aikana, toiminnan ohjaustaidot heikkenevät. Haastavissa tunnetilareaktioissa palautumisaika voi olla pitkä. Lisäksi tunnetilat tarttuvat, yksi haastavassa tunnetilassa oleva voi saada aikaan koko luokkaan haastavan tunnetilan. Aikuisilla on tässäkin mahdottoman tärkeä rooli! Käytän nimitystä laumanjohtaja ja tarkoitan sillä huoltajaa/opettajaa/avustajaa/harrastustoiminnan ohjaajaa, laumanjohtajan tunnetila on merkittävässä roolissa. EASEL ® -viitekehyksen mukaisesti hyvä kysymys on ”Mitä tunnetiloja aktivoidaan minun vahtivuorollani?” Me jokainen aikuinen kannamme vastuuta omalla vahtivuorollamme.

Kortisolille on olemassa vastalääke, se on oksitosiini, huolenpidon kautta syntyvä ”pelonlievittäjä”-aine. Sitä erittyy mm. aivolisäkkeestä verenkiertoon. Oksitosiini näyttäisi lisäävän luottamusta toisiin ihmisiin ja vaikuttaa halukkuuteen hyväksyä ihmisten välisen vuorovaikutuksen mukanaan tuomat mahdolliset sosiaaliset riskit. Oksitosiiniä erittyy siis verenkiertoon riittävän hoivan kautta. Lyhyesti ajateltuna ja pääteltynä hyvä huolenpito ja huolenpidon kokemus ehkäisee lapsen ja aikuisen stressitason nousua. Kun emme ole uhattuna ja meillä on riittävä kokemus turvasta, pystymme käyttämään ongelmanratkaisutaitoja.

Ongelmanratkaisutaitojen kehittymiseksi lapsi tarvitsee aikuisen apua. Vanhemmat opettavat lapselleen monia erilaisia taitoja niin sosiaalisessa ympäristössä kuin muissakin arkisissa tilanteissa toimimiseen. Erilaisten tunteiden käsittely ja sanoittaminen on tärkeä osa lapsen kasvun prosessia, lapsilla ei ole välttämättä joko tietotaitoa tai ymmärrystä suhtautua erilaisiin tunnetiloihin tilanteeseen sopivalla tavalla. Fakta asia on kuitenkin se, että jokaisen meidän elämässä on epäreiluja ja ikäviäkin tilanteita ja kohtaamisia, niihin pitää oppia suhtautumaan myötätuntoisesti ja hyväksyvästi. Turhautumisen sietäminenkin on tärkeä elämäntaito.

 

Ajatuksia koulukiusaamisesta / Kemi-Tornion kaupunkilehti 26.6.2014

Koulukiusaaminen on päivän sana, olemme saaneet kuulla, että koulukiusaaminen jättää traumaperäiset jäljet aikuisuuteen asti ja meistä aikuisista moni edelleen toimii herkistyneen stressireaktion kautta työpaikan paineissa ja työyhteisöissä. Traagisimmat tunnereaktiot ovat saattaneet osan elämän sivuraiteille ja normaali sosiaalinen kanssakäyminen on tullut ahdistavaksi ja pelottavaksi, osa siis edelleen väistää sosiaalisia suhteita eikä hallitse sosiaalisen kanssakäymisen työkaluja eivätkä koe ihmissuhteita turvallisina ja miellyttävinä. Kiusaamisessa syntyy vahva stressireaktio sekä kiusaajalle että kiusatulle, joka muuntuu traumakokemukseksi varsin pian. 
Omassa työssäni olen tavannut kiusaamisprosessin kaikki osapuolet. Olen tavannut lamaantuneita kiusattuja, kiusaajia, vanhempia, opettajia. Kaikki voimme helposti kuvitella, miten vakavasta asiasta on kysymys. Lamaannus, joka koskettaa kaikkia osapuolia on voimattomuuden tila, joka syntyy pitkäaikaisen stressin tuotteena. Syyllisyyden tunne, häpeä ja voimattomuus ovat aivan jokaisessa tunnistettava tila. Olen huomannut, että itse asiassa kiusaaja ei osaa usein itsekään nimetä, miksi joku tietty ihminen tulee kiusaamisen kohteeksi. Kiusaamisessa keskeinen tuntemus on turvattomuus ja terapiassa omassa työssäni juuri tämä on keskeinen teema. Mistä turvattomuuden kokemus alun perin syntyi ja miksi se aktivoituu tietyissä tilanteissa; välitunnilla, leikkipuistossa…, mikä on se yhteinen nimittäjä niille kiusaamisen näyttämöille. Miten me voimme kokemuksellisesti kokea turvan tunteen sellaisissakin tilanteissa, missä aikuinen ei ole paikalla huolehtimassa ja missä vaiheessa lapsi oppii kantamaan turvan kokemusta mukanaan. Veikkaan, että lähes jokaisella kiusaajalla on traumaperäinen ja uhkaavasti traumaksi muuntautuva sosiaalinen kipukokemus, sen tunnistaminen on todella tärkeää. Me vanhemmat saamme opettaa lapsillemme monia erilaisia taitoja niin sosiaalisessa ympäristössä kuin muissakin tilanteissa. Ja meidän kaikkien tulee kantaa vastuuta lapsistamme omalla ”vahtivuorollamme”; vanhemmat kotona, koulussa opettaja, mummolassa isovanhemmat, harrastustoiminnoissa ohjaajat.

Lena Lassila,
toimintaterapeutti
EASEL ® COACH, Työnohjaaja STOry
Mindfulness-ohjaaja